keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Upea Haikon Kartano


Porvoon reissulta on tullut kirjoiteltua jo monta
postausta ja tässä tällä erää vielä yksi.
Meillä oli suuri ilo päästä asustamaan viikonloppuna
upeaan  Haikon kartanoon blogiyhteistyön merkeissä.

En ole aiemmin Haikossa käynyt, mutta paljon hyvää olen paikasta kuullut. 
Kuulemani mukaan odotukset olivat siis korkealla, mutta täytyy sanoa, että
Haikko ylitti kyllä kaikki odotukseni! Niin upeaa ja kaunista!

 

 Vastaanotto Haikossa oli lämmin ja sydämellinen,
tunsimme olevamme oikein tervetulleita.

Huoneet, joissa asustimme ja jonne meidät ohjattiin, sijaitsivat kartanon puolella.
Huoneissamme odotti hedelmä-suklaakori ja viinipullot.
Ihanaa ylellisyyttä!
Ihanaa ylellisyyttä tarjosi myös huoneemme, jossa alla kuvia.


Pitkien, ohjelmaa täynnä olevien päivien jälkeen oli
ihana oikaista ja päästä unille näihin tunnelmiin.



Ensimmäisen yön aikana satanut lumikerros teki tunnelmasta täydellisen.
Jouluista kauneutta.

Meille kartanon vieraille oli varattu ja katettu aamiainen
erilliseen huoneeseen.
Ruusut ja kuohuvaiset pöydissä :)


 Aamiaispöytä oli runsas ja herkullinen.
Valinnanvaikeutta oli ilmassa lautasia täytettäessä ;)
Kahvit ja teet tarjoiltiin pöytiin kaadellen.


Koko kartano oli täynnä upeita yksityiskohtia,
tyylikkäitä saleja ja taidetta mm. Albert Edelfeltiltä.
Mielenkiintoista oli kuulla, että Albert Edelfelt on maalannut
monet teoksensa juurikin Haikon kauniissa ympäristössä.


Tällä kertaa emme ehtineet tutustumaan kartanon upeisiin maisemiin,
tänne täytyy päästä kyllä vielä uudelleen. Kesäaikana on kartano ja
sen ympäristö varmasti lumoavan kaunis!

Suuret kiitokset vielä sinne Haikon Kartanoon!
Palvelu oli ensiluokkaista ja viihtyvyytemme täydellistä!


---------------------------------

Yhteistyöpostaus

2 kommenttia:

  1. Ihana paikka ja mitä mahtavin seura ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli!Upea paikka viettää viikonloppua mitä parahimmassa seurassa :)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)